Roomavesijohdot
siis roomalaisten tekemät. Niiden rakentaminen osoitti suurta insinööritaitoa ja niitä pidettiin keisarikunnan mahdin osoituksena. Vuoriston jäätiköiden sulamisvesien virtaus pääkaupunkiin varmistettiin satojen kilometrien matkalla tasaisella kallistuksella, joka oli kaksi senttimetriä kilometrillä. Tämän vuoksi suurin osa akvedukteista sijoitettiin korkeiden kivisiltojen päälle ja joskus niissä oli useita kerroksia. Niiden osana oli myös tunneleita ja kallioleikkauksia. Rakennus- ja louhintatöissä tarvittiin tuhansia orjia ja härkien vetämiä vaunuja. Kalliota murrettiin poraamalla ja junttaamalla reikiin puuta, joka laajeni kasteltaessa. Aluksi roomalaiset muurasivat vesijohtonsa kivistä, mutta myöhemmin siirryttiin halvempien tiilien käyttöön. Varsinainen vesijohto vuorattiin betonilla tiiviiksi. Joskus kuumina kesäpäivinä aurinko lämmitti roomalaisten varhaisia akvedukteja niin voimallisesti, että niiden kaikki vesi haihtui. Ratkaisuna oli akveduktien rakentaminen riittävän suuriksi ja kattaminen kivilaatoilla.
Tarkimmat tiedot antiikin Rooman vesihuollosta ovat peräisin Sextus Julius Frontinuksen kirjasta De aquis urbis Romae. Frontinus oli konsuli ja Rooman curator aquarum vuonna 97. Hänen aikanaan Roomaan toi vettä yhdeksän akveduktia. Alarikin valloittaessa Rooman vuonna 410 niitä oli käyg.,j
akvedukti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti